![]() |
|
||||
![]() |
|||||
|
Zen Nippon Kendo Renmei Iaido (ZENKENRENIAI)
Historia Japanin Kendoliiton piirissä koettiin 60-luvulla tarve saada liiton sisällä oleville koulukunnille yhteinen katasarja yhdistäväksi tekijäksi (kuten Zen Nippon Iaido Renmei oli tehnyt 50-luvun lopulla); tämä oli lähtökohta Japanin Kendoliiton omalle iaidosarjalle. Kendoliitto perusti komitean työstämään asiaa ja 60-luvun lopulla se julkaisi 7-katan iaidosarjan. Myöhemmin se todettiin riittämättömäksi ja uuden komitean työn tuloksena 1980 julkaistiin kolme uutta kataa täydentämään vanhaa sarjaa. Sittemmin, 2000-luvun alussa, sarjaan lisättiin vielä kaksi kataa ja nykyään se käsittää allamainitut 12 kataa jotka on koottu siten, että ne edustavat iaidon eri puolia ja osa-alueita. Muso Shinden ryu on ollut yksi tärkeimmistä vaikuttajista katasarjan syntyyn, mutta myös Muso Jikiden Eishin ryu on vaikuttanut voimakkkaasti. Muita sarjaan vaikuttaneita tyylisuuntia ovat mm. Hoki ryu, Mugai ryu ja Tamiya ryu. Suomessa iaidoa vuosien 1971-1986 välisenä aikana opettanut Ichimura-sensei (iaido renshi 6. dan) opetti useita eri katasarjoja (mm. seiteigata, Omori ryu, oku-iai, kumigata, Keishiryu, Aiki-toho jne.) pääpainon ollessa Kendoliiton seiteigatassa. Aikidoliiton kesäleirillä 1980 oli iaido-osuuden opettajana Tukholmassa asuva Komaki-sensei (silloin 5. dan iaido). Hän opetti tällöin ensimmäistä kertaa Suomessa juuri julkaistut kolme uutta kataa (8.-10.). Seuraavaksi Suomessa vieraili 1983 Michioka-sensei (iaido kyoshi 7. dan, kendo kyoshi 7. dan) ohjaamassa viikonloppuleirin. Hänen vaikutuksensa suomalaiseen iaidoon oli erittäin voimakas. Vuonna 1986 vaihtui Suomessa pääasiallisesti harjoiteltava iaidotyyli tyyli Takada Gakudo-sensein vaikutuksesta Muso Shinden ryuksi. 90-luvun lopulla Suomen Kendoliitto elvytti seiteigata-sarjan harjoittelun. Tauon aikana oli Kendoliitolla tosin ollut pienimuotoista iaidotoimintaa silloin tällöin eri vierailevien kendo-opettajien leireillä. Samoin jotkut suomalaiset kendoharrastajat olivat Euroopassa kendoleireillä ollessaan osallistuneet myös iaidoharjoituksiin. Suomessa Kendoliiton iaidovastaavana on vuodesta 1999 lähtien toiminut José Martinez-Abarca (iaido 4. dan). Arvoasteet Japanin Kendoliitto myöntää iaidossa omat arvonsa, jotka ovat nykyään 1.-8. dan sekä opetuslisenssit renshi, kyoshi ja hanshi. Alimmissa danarvoissa (1.-3. dan) arvosteluperusteena ovat pelkästään seiteigatat, mutta ylemmissä on osattava myös jotain koryutyyliä. Graduointivaatimukset löytyvät täältä. Suomen Kendoliitolla on käytössä kyuarvot 6.-1. kyu; danarvot on suoritettava kansainvälisessä graduoinnissa. Tyylin sisältö, iaido seiteigata Seiza no bu 1. Mae 2. Ushiro 3. Ukenagashi Iai hiza no bu 4. Tsuka-ate Tachi iai no bu 5. Kesagiri 6. Morotezuki 7. Sanpogiri 8. Ganmenate 9. Soetezuki 10. Shihogiri 11. Soogiri 12. Nukiuchi
Erinomainen artikkeli seitei-iaista: The origins of Seitei Iai by Wayne Muromoto |
||||